Loppuvuodesta olin näkyvillä somessa alituiseen; tein postauksia, keloja ja tarinoita jatkuvasti sekä pidin ilmaisia valmennuksia, Instagram-livejä ja webinaareja. Tein kahdessa kuukaudessa aivan järjettömän ponnistuksen introvertista ja lähes kasvottomasta kupintekijästä "puhuvaksi pölö-pölö-pääksi". Kun ajattelen tuota aikaa, hengästyttää...

Tänä aamuna se kaikki alkoi purkautumaan musteena paperille. Harmaina surun sävyttäminä tahroina ja rakkaudentäyteisinä pilkahduksina menneisyydestä. Sanoja ja tuntemuksia aiheesta nimeltä rakkaus. Tiedän, ettet haluaisi minun kirjoittavan tätä, mutta minun on pakko, muuten tukehdun.

Kun perustin Ketunpesän yli kuusi vuotta sitten, minulla oli salainen haave. Kerroin silloiselle valmentajalleni, Elinalle, että haaveilen Suomen suurimmasta keramiikkasivustosta verkossa. Samanhenkisten yhteisöstä, jossa kohdata, keskustella, kysellä ja saada ohjeita sekä ammentaa inspiraatiota.

Muistan aina sen reilu kuuden vuoden takaisen päivän, kun perustin ikioman keramiikka-alan yritykseni, Ketunpesän. Tunteet vaihtelivat saman vuorokauden aikana aina pelosta kauhuun ja innostuksesta euforiaan.

Viimeinen puoli vuotta, joulu mukaan lukien, ovat olleet yritykseni keramiikan myynnin huonointa aikaa. Olkoonkin, etten ole markkinoinut missään muualla kuin Somessa. Monen pienyrittäjän kompastuskivi on todennäköisesti sama kuin minulla.

Matkustaminen avaa joka kerta silmiä syille, miksi kestävän kehityksen opettaminen lapsille on äärimmäisen tärkeää. Ekologinen elämäntapa kuuluisi olla meille jokaiselle se normaali ja tavanomainen tapa elää - ilman kyseenalaistamista. Onhan kyseessä kuitenkin yksi ja ainutkertainen planeettamme, josta saamme aivan kaiken aina ravinnosta...