Matka oman sielun äärelle, kohti tietoista minää, on tarkoituksella pitkä ja kivikkoinen. Tuon matkan voi aloittaa aivan vapaaehtoisesti, ilman sen suurempaa draamaa ja tragediaa. Mutta useimmilla meistä se alkaa kriisin ja kärsimyksen myötä.
Tuon kärsimyksen tarkoitus on herätellä meitä unesta, jossa kuljemme - havahtumaan ja irrottautumaan egon otteesta. Löytää levollisempi, onnellisempi, rauhallisempi ja vapaampi elämä. Havahtua hyvän virtaamiseen. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Tästä kirjoituksesta aloitan sarjan, jossa kussakin osassa käsittelen omia askeliani kohti sisäistä rauhaa. Sellaista rauhaa ja levollisuutta, jonka uskoin olevan ulottumattomissani. Jokainen kirjoitukseni käsittelee erikseen yhtä omaa "askeltani", jotka muuttivat minua. Joiden myötä löysin luottamuksen ja vapauduin elää elämääni enemmän rakkaudesta käsin.
Suurin osa meistä elää elämää pelosta käsin. Niin minäkin tein ja teen toisinaan yhä. Päätöksiä, valintoja ja ratkaisuja ohjaa ego. Ego pyrkii aina hallitsemaan ja kontrolloimaan elämää. Varmistelemaan, että suunnitelmamme toteutuvat ja pysymme turvassa. Ego tekee aina valinnat pelosta käsin. Ego uskoo tietävänsä ja osaavansa. Pelko on sen polttoainetta.
Egon tarkoitus on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä; pitää meidät turvassa, elossa ja poissa vaikeuksista. Ego valitsee aina tutun ja turvallisen (kärsimyksen), tuntemattoman vapauden sijaan.
Etsin sisäistä rauhaa 40 pitkää vuotta. Luin satoja hengellisiä oppaita, Self-Help-kirjallisuutta, psykologiaa ja uskonnollisia teoksia. Pääni oli ja pysyi ampiaispesänä, sillä en koskaan tuona aikana alkanut luetuista sanoista tekoihin. Tai jos aloin, ei kärsivällisyyteni, eikä uskoni kantanut. Epäilys ja pelko valtasivat aina lopulta mieleni uudelleen.
Odotin aina, että jokin minun ulkopuoleltani tulisi ja korjaisi minut. Toivoin jonkinlaista "ihmepilleriä", joka kertanielaisuilla parantaisi ahdistukseni sekä ylivilkkaan, ylianalysoivan ja masentuneisuuteen taipuvaisen mieleni. Uusi työpaikka, koti, sisustus tai ihmissuhde antaa aina hetkellisen onnen, muttei pysyvää sellaista.
Egon ajatus elämän hallinnasta paljastuu kuitenkin lopulta illuusioksi. Pelkästään egon varassa elävä ihminen ei koskaan tunne syvää onnellisuutta tai sisäistä rauhaa. Sillä ego on jatkuvasti peloissaan. Se haluaa, tarvitsee, otaksuu ja odottaa aina jotakin. Se ei koskaan ole tyytyväinen elämään ja olosuhteisiin tässä ja nyt.
Nyt 48-vuotiaana voin todeta, että sinun ei tarvitse lukea satoja kirjoja. Riittää kun ymmärtää yhden itselleen merkityksellisen lauseen, sisäistää sen ja alkaa muuttamaan omaa toimintaansa. Valitsee pelon ja epäilyn sijaan rakkauden. Valitsee uskoa muutokseen. Sillä mikään kirja, guru tai -ismi ei pysty sitä tekemään. Ainoastaan sinä itse voit.
Uskalla siis kultaseni ottaa sen ensimmäinen askel kohti muutosta. Ihan pikkiriikkinen sellainen, tutusta ja turvallisesta kohti tuntematonta. Sillä vain silloin ihmeitä alkaa tapahtua. Hitaasti, mutta varmasti <3.
Jos ihminen elää vain itseensä, järkeensä ja omiin kykyihinsä luottaen, hän on tuomittu elämään aina pelossa. -Tommy Hellsten-