Ohjeet onnelliseen elämään

14.12.2024
Olen lapsesta asti haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Voi kuitenkin olla, etten koskaan sitä kirjoita, sillä kaikki tähdellinen, mitä elämässäni olen oppinut, mahtuu toistaiseksi yhteen arkkiin. 

Alle olen koonnut kolmetoista ohjettani onnelliseen ja hyvään elämään <3:


  1. Etsi omat keinosi rauhoittua. Rentouttaa ja hiljentää poukkoileva mielesi.
  2. Opettele siirtymään tekemisen olotilasta olemiseen. Sillä vain silloin saat yhteyden sisimpääsi, omaan totuuteesi.
  3. Kulje aina kohti unelmiasi. Vaikka pelottaisi, etkä tietäisi miten, saati milloin. Aloita jo tänään. Pieni askel kerrallaan.
  4. Muista, että kaikki polut syntyvät kävelemällä. Tullessasi umpikujaan - lepää, älä luovuta.
  5. Älä usko kaikkia ajatuksiasi ja harjoittele olemaan reagoimatta. Kyseenalaista niin omia kuin muidenkin uskomuksia.
  6. Päästä irti vanhasta ja toimimattomasta. Älä turhaan etsi syyllisiä tai vaadi selityksiä. Anna anteeksi, erityisesti itsellesi ja jatka matkaasi.
  7. Anna itsellesi lupa muuttua niin usein kuin haluat. Vaihtaa mielipidettä, kehittyä ja kasvaa.
  8. Ota virheistä ja epäonnistumisista opiksesi. Niiden avulla maailmankaikkeus ohjaa sinua oikeaan suuntaan. Ne ovat lopulta tärkeimpiä kokemuksia elämässäsi.
  9. Huomaa, että hyvä virtaa ympärilläsi koko ajan. Se ei lopu koskaan. Kaikki kärsimys juontaa pääosin meistä itsestämme. Vastustuksestamme.
  10. Kun eksyt, kulje aina kohti iloa, rakkautta ja hyvää oloa. Sydän ja intuitio ovat kompassi läpi elämäsi.
  11. Älä tuhlaa aikaasi tai energiaasi mihinkään muuhun kuin siihen, mitä rakastat tai mikä on täysin välttämätöntä.
  12. Opettele olemaan kiitollinen ja läsnä tässä hetkessä. Sillä aika on mittaamattoman arvokasta ja sitä on meille kullekin annosteltu vain rajallinen määrä.
  13. Lopuksi muruseni: Kaikki, mitä etsit ulkopuoleltasi, on jo sinussa. Sinä itse olet avain kaikkeen. Ymmärrät sen lopulta. Olet rakkaus, viisaus, koti ja rauha. Sinä olet 💛.


Sydämellisesti,

Mila Ketunpesästä


P.S. Kiinnostaisiko sinua henkilökohtainen valmennusaika kanssani? 

Tai oletko kiinnostunut aloittamaan oman luovan matkasi kohti yrittäjyyttä?

Miksi toiset meistä tuntuvat saavuttavan unelmansa paljon helpommin ja useammin kuin toiset? Onko jotkut meistä vain syntyneet onnellisempien tähtien alla? Miksi toiset kohtaavat vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen? Mikä erottaa unelmoijan ja unelmiensa toteuttajan?

Hitaat aamut

04.05.2024

Oli aika, kun heräsin aina viime tingassa. Herätyskellon soidessa, pomppasin sängystä sydän pamppaillen: "Paniikki. Ehdinkö ajoissa? Nyt ei ole aikaa hukattavaksi. Vauhtia masiinaan!"

Olen pian jo viisi vuotta pyörittänyt keramiikka-alan yritystäni, Ketunpesää. Pitänyt toista sataa keramiikkakurssia pienellä verstaallani ja dreijannut suurella rakkaudella isot määrät astioita verkkokauppaani myyntiin.

Mitä kauemmin elää, sen tutummaksi ja yksipuolisemmaksi tavallinen, turvallinen arki tuppaa käymään. Kun nuoruusvuosien suurimmista taitekohdista, esimerkiksi kumppanin "metsästyksestä", pesän rakentamisesta ja mahdollisten lasten syntymistä on selviydytty, pitäisi länsimaisten mielikuvien mukaan alkaa maallisen vaelluksen seesteisin osa;...