Kun vuosia sitten istuin työhuoneessani selaamassa sähköpostejani, minua oksetti. Luin joka aamu tyhjänpäiväisiä viestejä virkamieheltä toiselle. Kissanristiäisiä, palavereita, hankekokouksia ja henkilöstöinfoja. En löytänyt yhtäkään syytä, miksi jatkaisin enää työssäni.
Olin törmännyt seinään ja vaihtoehtoja oli tasan yksi. Nousin siltä istumaltani toimistotuolilta, kävelin esihenkilön luokse ja irtisanouduin entisestä unelmatyöstäni.
Lopputilini jälkeen minulla ei ollut hajuakaan, mitä alkaisin tekemään. Sen kuitenkin tiesin, että opettajan työn yhdistäminen lapsiperhearkeen ei minulta enää onnistunut.
Arvot muuttuvat. Me kasvamme ja kehitymme. Asiat, jotka ovat aikoinaan olleet arvoasteikon kärjessä, saattavat yhtäkkiä pudota häntäpäähän. Minun arvoasteikkoni kärkeen oli kiilannut kaksi tytärtäni. Aika heidän kanssaan, oli haastavan työni vuoksi, jatkuvasti kortilla.
Kotiin tullessani, koin olevani tyhjäksi puristettu rätti. Minusta ei ollut mitään jäljellä perheelleni. Olin ärtyisä, väsynyt, iloton ja riittämätön. Akkuni olivat aina lopussa, enkä tiennyt missä ja miten pystyisin lataamaan ne uudelleen.
Kun introvertismiin taipuvainen kohtaa elämässään vastoinkäymisiä, hän kääntyy ensisijaisesti itseensä, sisäänpäin. Se sijaan extrovertismiin taipuvaiset hakevat apua ulkoapäin, muilta ihmisiltä. Introvertit lataavat akkunsa yksinäisyydessä, extrovertit ihmisten seurassa
Pian irtisanoutumiseni jälkeen, löysin itseni kansalaisopiston keramiikkakurssilta. Ennen kuin huomasinkaan, olin perustanut luovan alan yritykseni, Ketunpesän.
Dreijan suristessa sain kaipaamaani yksinoloa ja vapautta. Ajatukset alkoivat vähitellen kirkastumaan. Aloin kuulla sisintäni ja löysin lopulta oman tapani elää, olla ja ennen kaikkea tehdä töitä.
Keramiikan tekeminen ja yrittäjyys olivat minun tieni itsetuntemukseen ja sisäiseen rauhaan. Dreijan äärellä löysin oman luovuuteni ja sisäisen viisauteni lähteille.
Tänään aamulla selailin jälleen sähköpostejani ja eilen piipahdin ammattikoululla opettamassa. Huomenna istahdan dreijan äärelle ja illalla valmennan. Teen edelleen monia samoja töitä kuin aiemminkin, mutta omassa tahdissani ja rakkaudella.
Enää en tee arvojani vastaan, puurtaen ja väkisin vääntäen. Ja jos ja kun tulee tunne, että nyt riittää, hyväksyn senkin. Sillä elämä on aivan liian lyhyt käytettäväksi itselleen merkityksettömiin ja ikäviin töihin, asioihin tai ihmissuhteisiin.
Omannäköinen (työ)elämä kultaseni, alkaa aina itsetuntemuksesta. Ja sillä mitä teet, ei ole läheskään niin suurta merkitystä kuin sillä, miten teet.
P.S. Kiinnostaisiko sinua henkilökohtainen valmennusaika kanssani?
Tai oletko kiinnostunut aloittamaan oman luovan matkasi kohti yrittäjyyttä?
Meissä keski-iän ylittäneissä naisissa asuu viisaus. Elämä ja kokemukset ovat koulineet ja kasvattaneet. Olemme halutessamme suurta sydäntä ja vielä suurempaa sydämen viisautta. Meidän naisten tehtävänä on tukea, auttaa, neuvoa ja rohkaista, etenkin toisia naisia. Tarjota käsi nuoremmalle ja kertoa, että tästä(kin) selvitään.
Elämässä on useimmiten onnellisimmillaan silloin, kun on jotain uutta ja inspiroivaa meneillään. Silloin, kun asiat ovat niin hyvin, että voi tukevasti omalta mukavuusalueeltaan käsin, vierailla epämukavuusalueella. Eli käydä oppimassa jotain uutta.
Yritykseni täytti syyskuun ensimmäinen päivä viisi vuotta. Unohdin sen jälleen, kuten unohdan useimmiten kaikki muutkin viikonpäivät. En ole juuri koskaan piitannut päivämääristä ja kellonajoista, vaikka pyrinkin olemaan ajoissa, jos jotain on sovittu.
Osa minusta ei millään (yhä edelleenkään) haluaisi tunnustaa, että olen luonteeltani "uudistaja". Nopeasti kyllästyvä, herkästi tylsistyvä ja jatkuvasti uusia kokemuksia janoava. Näivetyn kuoliaaksi, jos en säännöllisesti hyppää, takki auki, kohti tuntematonta.
