Elämässä on useimmiten onnellisimmillaan silloin, kun on jotain uutta ja inspiroivaa meneillään. Silloin, kun asiat ovat niin hyvin, että voi tukevasti omalta mukavuusalueeltaan käsin, vierailla epämukavuusalueella. Eli käydä oppimassa jotain uutta.
Elämän luonnolliseen kaareen kuuluu jatkuva kehittyminen ja kasvaminen. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kun kehittyminen lakkaa, kokee useimmiten olevansa jumissa. Olo on merkityksetön, tylsiintynyt ja ehkä turhautunutkin. Aiemmin inspiroineet asiat eivät enää innosta kuten ennen. Elämä muuttuu suorittamiseksi ja arki harmaaksi.
Tutkimusten mukaan kaikki ensimmäiset kerrat ovat huikean ihania. Ensirakkaus, ensimmäinen matka, uuden harrastuksen löytäminen. Toinenkin kerta on vielä mahtavaa, mutta sen jälkeen aivot tottuvat ja alun innostuneisuus laimenee kerta kerran myötä.
Lopulta voi käydä niin, että ennen auvoinen arki maistuu puulta ja unelmien työpaikka tuntuu vastentahtoiselta puurtamiselta. Koti ja kumppanikin ovat muuttuneet kulahtaneiksi vuosien varrella, eikä voi kieltää miettivänsä, että paranisiko vaihtamalla :D?
Samainen tutkimus suosittelee ratkaisuksi etsimään aktiivisesti uusia alkuja. Uusia juttuja. Matkakohteita, harrastuksia, retkikohteita ja vaikkapa musiikkia. Sillä vain uusien alkujen myötä löytää taas kaikki sateenkaaren värit elämäänsä.
Siksi muruseni, kuuntele sisintäsi, kurottele kohti tuntematonta. Uskalla vierailla välillä mukavuusalueen ulkopuolellakin. Vaikka vain pieni askel kerrallaan. Sillä koskaan ei tiedä, mikä seuraavaksi inspiroi, mistä innostuu tai mihin ihan suin päin hurahtaa, jos ei ensin uskalla kokeilla.
Ja uuden äärellä, inspiroituneena, suurin osa meistä kokee olonsa onnellisimmaksi.
Nimimerkki. "Mitäs sitten seuraavaksi ?"
P.S. Kiinnostaisiko sinua oma henkilökohtainen valmennusaika kanssani?
Tai oletko kiinnostunut aloittamaan oman luovan matkasi kohti yrittäjyyttä?
Olen lapsesta asti haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Voi kuitenkin olla, etten koskaan sitä kirjoita, sillä kaikki tähdellinen, mitä elämässäni olen oppinut, mahtuu toistaiseksi yhteen arkkiin.
Kun vuosia sitten istuin työhuoneessani selaamassa sähköpostejani, minua oksetti. Luin joka aamu tyhjänpäiväisiä viestejä virkamieheltä toiselle. Kissanristiäisiä, palavereita, hankekokouksia ja henkilöstöinfoja. En löytänyt yhtäkään syytä, miksi jatkaisin enää työssäni.
Kävelen vasara ja sorkkarauta kädessä hämärässä. Kannan vanhoja, naulaisia lautoja halki pihamaan. Pysähdyn väsyneenä ihastelemaan talven varhaista tähtitaivasta.
Jos aika on aina kortilla ja koko ajan tuntuu olevan kiire, on syytä katsoa peiliin. Istuttava alas ja mietittävä, mikä minulle on tärkeää? Laitettava asiat uuteen tärkeysjärjestykseen.
